Uusi aikakausi on jälleen koittanut. Julkaisujärjestelmä on vaihtunut Joomla! 1.7.x -sarjaan. Nyt ei puhuta päivittämisestä eikä migraatiosta, vaan ihan puhtaasta sivuston uudelleen tekemisestä. Pieni ja yksinkertainen sivusto mahdollisti tämän. Urakkaan meni n. kaksi viikkoa, kun aikaa uhrasi pari tuntia  iltaisin.

Vanhalta sivustolta on otettu mukaan oleelliset aiheet. Vieraskirja on vaihdettu toiseen, toivon mukaan yhtä toimivaan.

Vieraskirjasta sen verran, että ensimmäinen vieraskirja (Jambook) asennettiin 16.12.2007 eli neljä vuotta sitten. Ensimmäinen viesti kirjoitettiin heti seuraavana päivänä ja nyt vuoden 2011 lopussa viestejä oli kertynyt lähes 600. Voisi todeta, että melko aktiivista porukkaa on käynyt sivuilla. Kiitos kaikille tavalla tai toisella osallistuneille.

Vanhan vieraskirjan tekstejä on tallennettu uusille sivuille. Turhat viestit on poistettu, kuten viestit tyyliin "millon kalaa istutettu?". Vanhoissa viesteissä on hyviäkin juttuja esim. ottiperhoista ja -paikoista, keskustelua lupa- ja hintapolitiikasta ja kaikkea muuta.

Kuomion osakaskunta toivottaa vanhoille ja uusille kalastajille menestyksellistä kalastusvuotta 2012!